ESIMERKKEJÄ TUTKIMUSTAVOISTA

Tässä tutkitaan käyttäen gematrioita, Notarikonia ja Temuraa.

(Hepreankielen aakkoset ja niiden lukuarvot)

Juutalaisten Kabbalaan sisältyy monien muiden asioiden lisäksi myös gematriat, Notarikon ja Temurah. Ne eivät kuitenkaan ole heidän kehittämiään, vaan ne ovat olleet tunnettuja jo ennen kristillisen ajanlaskun alkua. Kabbala on yhdenneltätoista kristilliseltä vuosisadalta ja kabbalistitkin käyttävät näitä menetelmiä, mutta nämä eivät siis ole heidän kehittämiään menetelmiä.

Jo profeetta Jeremia näyttää käyttäneen Temuraa kirjoittaessaan Jeremia 25:26:ssa Seesakin kuninkaasta. Historia ei tunne Seesakin kuningasta, mutta Temura אתבש ATBaSh osoittaa, että hän tarkoittaa Baabelin kuningasta.

Sana קבלה kabbala on käännettynä vastaanottaminen; lupa, hyväksymys; vastaanotto; Jumalan salatut asiat. Jumalan Sanan tutkiminen näillä menetelmillä ei ole vain kabbalistien yksinoikeus, vaikka he tahtovatkin rajata yksinoikeuden itselleen. Kenellä tahansa uskovalla ihmisellä on oikeus tutkia näitä, sillä itse Jumala on nämä menetelmät kehittänyt ja Hän yksin voi valtuuttaa, antaa luvan ja hyväksymyksensä kenelle Hän tahtoo.

Tavallisella laskutavalla sanan קבלה kabbala  lukuarvo on 137, kuten myös אופן pyörä; enkelilaji; tapa, muoto, menetelmä, מלונאי sanakirjanlaatija; sanakirjaan liittyväאמצאה löytö; keksintö ja מצוא löydettävissä oleva.

       Luku 137 kirjoitettuna kirjaimin מאה שלשים ושבע

       sata kolmekymmentä seitsemän on lukuarvoltaan 1664.

       Lauseen בזאת חכמה מי שבינה לו יחשב מספר החיה

       tässä on viisaus, jolla ymmärrys on se laskekoon pedon

       luvun (Ilm 13:18) lukuarvo on sama.

Sanan קבלה kabbala lukuarvo on “täytetyin kirjaimin” 678 (186+412+74+6).  Sama lukuarvo on myös sanalla גימטריות gematriat.

Sanan קבלה kabbala kirjaimista Temuran taulukko אתבש ATBaSh antaa kirjainyhdistelmän דשכצ joka on lukuarvoltaan 414, kuten myös: אני אראך מה המה אלה Minä näytän sinulle, mitä ne ovat. “Täytetyin kirjaimin” kirjainyhdistelmä דשכצ sekä לנתב luotsata ovat lukuarvoiltaan 998.

Sanan קבלה kabbala kirjaimista Temuran taulukko אלבת ALBaT antaa kirjainyhdistelmän התאק joka on lukuarvoltaan 506, kuten myös מסות tutkielmat“Täytetyin kirjaimin” kirjainyhdistelmä התאק sekä אם גמטאיות gematrioiden perusta, פלוני את קבל ottaa vastaan ja הדרך tie; tulla opastetuksi; tulla ohjatuksi (huomioiden sofit-kirjain) ovat lukuarvoiltaan 709.

Sanan גימטריא gematria lukuarvo on 273, joka on myös näiden lukuarvo: מעץ החיים Elämän Puusta (1Moos 2:9), בדוק ומנסה ehdottomasti luotettava, koeteltu ja אמן אמן אמן Amen, Amen, Amen!

Sanat חשב מספר החיה laskea pedon lukuמגימטריות gematrioista ja תחקיר tutkimus ovat kukin lukuarvoiltaan 718.

Sanan גימטריא gematria kirjaimista Temuran taulukko אתבש ATBaSh antaa kirjainyhdistelmän רמינגמת joka on lukuarvoltaan 743, kuten myös sanat: רוחי בארץ צפון Henkeni pohjoisessa maassa (Sak 6:8), בסער העליון Yläportilla (Hes 9:2), באחרית הזעם viimeisenä vihan aikana ja ענין לענות בו asia johon on syytä ottaa kantaa.

Sanan גימטריות (gematriot) gematriat kirjaimista Temuran taulukko אתבש ATBaSh antaa kirjainyhdistelmän רמינגמפא joka on lukuarvoltaan 424, kuten myös sanat שיחוק jauhaminen, בכתב kirjallisesti ja ללמדך ש- jotta ymmärtäisit että…

Sanan גימטריות (gematriot) gematriat kirjaimista Temuran taulukko אלבת ALBaT antaa kirjainyhdistelmän שנכסדנצב joka on lukuarvoltaan 576, samoin kuin sana: עוד todistaa.

Näyttää siltä, että Jeshua käytti gematrisia menetelmiä. Suoraan sellaista ei voi nähdä, mutta tutkimalla Hänen puheitaan, ei voi välttyä tällaiselta päätelmältä. Esimerkiksi Hänen sanansa באו בפתח הצר menkää ahtaasta portista sisälle (Matt 7:13) ja sanat בשם האדון ישוע Herran Jeshuan nimessä (Kol 3:17) ovat kumpikin lukuarvoltaan sama, eli 794. Ainoastaan Hänen nimessään on pääsylupa sisälle ja Hänen nimessä on useimmille ihmisille – niin juutalaisille kuin pakanoillekin – ahdas portti. Jeshua sanoo Joh 10:7:ssä: אני הוא פתח הצאן Minä Olen lammasten ovi ja jakeessa 9: אנכי הפתח Minä Olen ovi (huomaa: tässä tapauksessa sekä portista että ovesta käytetään sanaa פתח).

Messiaasta käytetyt nimet צמח Vesa (Sak 6:12), מנחם Lohduttaja (Val.v. 1:16) ovat lukuarvoltaan 138 ja samoin myös seuraavat: בן אלהים Jumalan Poikaהוא מאלהים Hän on Jumalastaהגפן viinipuu (Joh 15:1).

Jumalan olemusta kuvaavat sanat אין סוף loppumaton, ikuinenעל זמני ainainen, ikuinen, אדון עולם Maailman Herra, רז salaisuus ja אור valo ovat lukuarvoltaan 207. Myös הרב Rabbi; Opettaja ja רבה suuri ovat lukuarvoltaan samat.

Sana אהבה rakkaus on lukuarvoltaan 13, eli sama kuin sana אחד yksi, koska Jumala, joka on yksi, on rakkaus (5Moos 6:4, Mark 12:29, 1Joh 4:8, ks. myös 1Kor 13. luku). Sanan אחד yksi kirjaimista saadaan alkukirjaimet sanoihin אמת = א totuus, suoruus; oikeus, חיים = ח elämä ja דרך = ד tie. Kun Jeshua sanoi olevansa ‘tie ja totuus ja elämä’ (Joh 14:6), Hän peitellysti ilmoitti olevansa Jumala ja sekä myös sen, että Jumala on yksi (Joh 10:30).

1Moos 49:10:ssä, jossa Jaakob siunaa Juudan, on ennustus, että Messias tulee Juudan sukukunnasta. Se voidaan varmistaa myös gematrian avulla. Sanat יבא שילה tulee Shilo (suom. Raamatussa: “tulee hän”) on lukuarvoltaan 358, eli sama kuin sanojen משיח Messias ja לקץ העולם הזה tämän maailman lopussa (Matt 13:40 hepr. Raamatussa). Sanojen כי יבא שילה sillä tulee Shilo (suom. Raamatussa: “sillä tulee hän”) lukuarvo on 388, joka on myös sanan בישוע Jeshuassa lukuarvo.

Sanan משיח (Mashiah) Messias, joka tässä on ilman määräävää artikkelia, kirjaimista Temuran taulukko אתבש ATBaSh antaa kirjainyhdistelmän יבמס joka on lukuarvoltaan 112, kuten myös sanat יהוה אלהים JHVH Jumala. “Täytetyin kirjaimin” kirjainyhdistelmä יבמס sekä אנכי ישראלי Minä olen israelilainen ja למען ציון Siionin tähden ovat lukuarvoiltaan 632.

Sanan משיח (Mashiah) Messias, joka tässä on ilman määräävää artikkelia, kirjaimista Temuran taulukko אלבת ALBaT antaa kirjainyhdistelmän כגנע joka on lukuarvoltaan 143, kuten myös sanat בן האלהים Jumalan Poika. “Täytetyin kirjaimin” kirjainyhdistelmä כגנע sekä אדון משיח Herra Messias ovat lukuarvoiltaan 419.

Sanan המשיח (HaMashiah) Messias, joka tässä on määräävän artikkelin kanssa, kirjaimista Temuran taulukko אתבש ATBaSh antaa kirjainyhdistelmän ציבמס joka on lukuarvoltaan 202, kuten myös sanat האל עמנו Jumala meidän kanssamme, רב rabbiopettaja ja זה הוא Hän on se“Täytetyin kirjaimin” kirjainyhdistelmä ציבמס sekä שמי ישוע Nimeni Jeshua ja הוא אדון אחד Hän on yksi Herra ovat lukuarvoiltaan 736.

Gematrioita, Notarikonia ja Temuraa voidaan käyttää apuna, kun tutkitaan esim. erilaisia tulkintoja opeista. On kuitenkin muistettava, ettei pelkkä puhdasoppisuus pelasta, vaan “sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan… Jokainen joka huutaa avuksi JHVH:n nimeä, pelastuu” (Room 10:9-13, Jooel 2:32, TaNaKh’ssa 3:5: והיה כל אשר יקרא בשם יהוה ימלט (v’haja kol asher jikraa b’shem JHvH jimmalet).

Näillä menetelmillä voidaan osoittaa, että JHVH on lihaan tullut Herrassa Jeshuassa Messiaassa “joka ei, vaikka Hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan (hepr. עבד palvelijan) muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi…” (Fil 2:6,7).

Moshe Zew